2.11.2012

Happily ever after


Olen elänyt lähes neljä kuukautta virallisesti myötä- ja vastoinkäymisissä. Voisin todeta, että käytännön tasolla moni asia ei passi- ja ajokorttirumbaa ja haparoivaa nimenkirjoitusta lukuun ottamatta ole muuttunut. Henkisesti on kivaa olla kaikki samannimisiä. On myös jotenkin turvallista ja sekin on kiva se. Jos joku olisi viisitoista vuotta sitten sanonut, että merkityksellinen asia minulle parisuhteessa on turvallisuus, olisin itse ja myös ystäväpiirini tikahtunut nauruun. Tätä ei voinut nähdä tulevaksi useammissa parisuhde- ja avoliittoharjoituksissa miksi-naiset-aina-rakastuvat-renttuihin -tyyppien ja muiden omaa itsetuntoaan lattian rakosista etsivien näennäishurmureiden kanssa. No, kahden lapsen huoltajana ja ehkä hitusen muutenkin aikuistuneena voin vain todeta, että tuntuu pirun hyvältä ja turvalliselta olla naimisissa. Sen lisäksi, että minä aikuisten oikeasti myös rakastan tuota lasteni isää, luotettavaa peruskalliotani.  
Näiden perushommien lisäksi olen oppinut kaksi hyvin merkittävää asiaa avioliitosta.

a)      Nimeni sisältää nyt niin paljon ärriä, että sen lausuminen on aivan hanurista. Käytännössä niin syvältä, että olen alkanut lähes änkyttää tilanteissa, joissa nimi pitää lausua. Tai ilmeisesti olen jo kehittänyt, koska kukaan ei ymmärrä nimeäni yhdeltä sanomalta. Vaaditaan kaksi ellei kolme rykäisyä. Oudohko ja harvinainen, tosin perisuomalainen uusi sukunimi ei auta asiaa.
b)      Sormusta ei kannata pitää kädessä pestessä niskakakkaa tai käsiteltäessä muuten helposti leviäviä lasten eritteitä. Sormuksen kaiverrus ja upotusten urat piilottavat itseensä yllättävän paljon hajupitoisia ainesosia. Joten koko sormus haisee helposti peeltä. Ja koska sormus on avioliiton symboli, voisi ajatella, että koko avioliitto on suoraan sieltä?
Romantiikka ennen kaikkea. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti